Boikotointioikeus vs. sananvapaus

Eilen bussissa erään naisen Oyster-kortista oli loppunut raha eikä kuljettaja siis halunnut päästää häntä kyytiin. Parivaljakko taisteli tästä muutaman minuutin ennen kuin jonossa seuraavana ollut mies kysyi, paljonko matka maksaa ja läimäisi sitten tiskiin kyseisen summan. Samalla hän ohjeisti, että käteisellä maksettu lippu on naiselle, sillä miehellä oli jo ennestään maksettu matkakortti.

Ajattelin, että ihmisethän voivat olla ihan mukaviakin, ja tulin hyvälle tuulelle. Tänään luonnollisesti katsaus Iltalehden keskustelufoorumille särki illuusion - löysin nimittäin vahingossa keskusteluketjun nimeltä Boikottilista Haavistoa tukeneista taiteilijoista. Sattumalta katsoin samalla sivusilmällä koulua varten natsidokumenttia Tahdon riemuvoitto (1935), ja nämä kaksi huomioni kohdetta alkoivat tuntua pelottavasti samanlaisilta.

Keskustelun aloitti Ei nimimerkkiä (4.2.2012 klo 16:08): "Yhtään Haavistoa tukeneiden levyä en osta, enkä katso kotimaisia elokuvia, joissa he esiintyvät. En myöskään käy teatterissa, jossa he ovat edes jossain roolissa. Jotain rotia." Niin. Jotain rotia. Kyllähän on kaikin puolin parempi, ettei kotimaista kulttuuria vahingossakaan tueta ainakaan niiden osalta, jotka ovat eri mieltä kirjoittajan kanssa. Kyllähän vain tietynlaiset ihmiset saavat tehdä taidetta. Ennen olin ihan CMX-fani, mutta nyt pitää äkkiä polttaa kaikki todisteet siitä, koska A.W. Yrjänä kannatti Haavistoa. Hui kamala.

Ei nimimerkkiä (4.2.2012 klo 16:33): "Paras konsti laittaa nämä taiteilijat kuriin on lopettaa valtion avustukset näille hörhöille.

Valtaosa heistä elää veronmaksajien rahoilla ja kitisee mediassa, miten heillä on taloudellisesti vaikeaa.
Eläköön tästä lähtien itse hankkimillaan rahoilla. Siten he myös ansaitsevat oikeuden kitistä."

[Tauko, jonka aikana voit laskea pääsi käsiin ja hengittää pari kertaa syvään.]

Ensinnäkin tässä kommentissahan on selkeä paradoksi. Kyllä veronmaksajien rahoilla eläminen noin taiteilijapiirissä tarkoittaa nimen omaan sitä, että ei ole rahaa. Jokainen joskus pääasiassa valtion tukemana opiskellut tai joskus työttömänä ollut osaa varmaan sanoa, että ei sitä rahaa suolleta loputtomasti valtion kassasta. Samoin on taiteilijoilla. Suomi on yksinkertaisesti niin pieni maa, että kulttuurilla ja taiteella on vaikea tienata kunnon elanto, jonka takia valtio avustaa. Minusta (nykyisenä opiskelijana ja tulevana taiteilijana) on hienoa, että meillä kuitenkin kannustetaan itsensä toteuttamiseen edes jonkin verran. Ja sitä paitsi miten kirjoittaja voi odottaa taitelijoiden pystyvän helposti tienaamaan elantonsa jos itse suhtautuu tällä tavoin "näihin hörhöihin"?

Vastarannan kiiskenä nimimerkki Antivasuri kommentoi (4.2.2012 klo 17:06) näin eräälle boikotoijalle: "Mielestäni voisit olla periaatteen henkilö ja laajentaa boikottisi koskemaan kaikkia ihmisiä (muitakin kuin kulttuurialan yrittäjiä), jotka ovat olleet tekemisissä Haaviston kanssa. Mielenkiinnolla lukisin raportin mitä kaikkea (lista on varmasti mittava) tulee välttää ja miten mielekästä boikotoiminen pitkällä aikavälillä on."

Viimeisenä nostan vielä tämän kommentin: "En minä ole kysynyt näiden artistien mielipidettä... vittuako ne sitä tyrkyttävät... yrittävätkö vaikuttaa ihmisiin. 

Sinänsä säälittävää koska muusikot on yleensä aika idiootteja. Ja voin kertoa että tunnen heitä niin paljon että voin tämän johtopäätöksen vetää." Kirjoittajalla ei nimimerkkiä, kommentti lähetetty 4.2.2012 klo 21:44. Onneksi ei nimimerkkiä, sillä muutenhan muusikkoystävät voisivat alkaa boikotoimaan kirjoittaja-parkaa.

Julkisuuden henkilöillä on loistava mahdollisuus tehdä kampanjatyötä. Heillä todella on jonkin verran vaikutusvaltaa ja pelkkä jonkun ihmisen tai jonkin asian kannattaminen tuo näkyvyyttä asialle. Se ei välttämättä tarkoita, että ihmiset, jotka pitävät Samuli Edelmannista menevät äänestämään Haavistoa, vaan ennemminkin sitä, että Edelmannin fanit miettivät vaaleja enemmän.

Sama pätee vaikkapa uskontoon: en usko kristilliseen maailmankuvaan, mutta kuuntelen silti musiikkia, jossa on kristillisiä lyriikoita. Selkeätkään Raamattu-viitteet eivät tee esimerkiksi tästä kappaleesta yhtään vähemmän hienoa taideteosta. Samoin se, että bändin keulahahmo ja lyriikoiden kirjoittaja on mormoni ei vaikuta mielipiteeseeni hänestä - sen sijaan se saa minut lukemaan vähän mormoniudesta ja laajentamaan näköpiiriäni kuitenkaan kääntämättä minua mormoniksi. Se luo suvaitsevuutta.

Arvioisin, että Suomessa ylipäätään on melko häviävä osa ihmisiä, jotka ottavat mielipidevaikutteita viihdealan julkkiksilta ja väittäisin edelleen, että kuvailemani julkkisten vaikutusvalta pätee enemmän esimerkiksi USA:ssa, jossa vaalien alla monet näyttelijät ja muusikot osallistuvat kampanjoitiin videoilla, tweettaamalla, miten vain. On naurettavaa, että tällainen mielipiteiden ilmaisu on joidenkin mielestä rangaistavaa. Tämä ajatusmalli ei ole lainkaan kaukana Adolfin ajatuksista. Sana "vaino" oli esillä Iltalehden foorumillakin.

"Haluamme, että kansamme on tottelevainen, ja teidän on harjoiteltava tottelevaisuutta", sanoi Adolf Hitler Saksan nuorisolle suunnatussa puheessaan. No, mehän tiedämme, mihin tämä sitten johti, joten eiköhän jätetä se manipuloiva diktatuuri ja hakaristit menneisyyteen. Suomi on, ja pitäisi jatkossakin olla, moderni demokratia, jossa on sanan-, mielipiteen- ja uskonnonvapaus. Tietenkään ihmisiä ei voi pakottaa pitämään muiden mielipiteistä, mutta se ei tarkoita, ettemmekö voisi kaikki käyttäytyä sivistyneesti.

Mutta mitä sitä nyt voi odottaa Iltalehden foorumilta.

(Ja jos nyt joku ihan oikeasti aikoo skipata Mission Impossiblen vain siksi, että joku sen näyttelijöistä äänesti väärää presidenttiehdokasta, ei kannata mieluisaa uskontoa tai on ruotsalainen, niin jäätte paitsi mielettömän upeasta toimintaelokuvakokemuksesta.)

(Hiustenhalkojille pieni post script: suvaitsevaisuus ei tarkoita suvaitsemattomuuden suvaitsemista.)