Pauliina Tulenheimo Rahaa, valtaa & skandaaleja

Boikotointioikeus vs. sananvapaus

Eilen bussissa erään naisen Oyster-kortista oli loppunut raha eikä kuljettaja siis halunnut päästää häntä kyytiin. Parivaljakko taisteli tästä muutaman minuutin ennen kuin jonossa seuraavana ollut mies kysyi, paljonko matka maksaa ja läimäisi sitten tiskiin kyseisen summan. Samalla hän ohjeisti, että käteisellä maksettu lippu on naiselle, sillä miehellä oli jo ennestään maksettu matkakortti.

Ajattelin, että ihmisethän voivat olla ihan mukaviakin, ja tulin hyvälle tuulelle. Tänään luonnollisesti katsaus Iltalehden keskustelufoorumille särki illuusion - löysin nimittäin vahingossa keskusteluketjun nimeltä Boikottilista Haavistoa tukeneista taiteilijoista. Sattumalta katsoin samalla sivusilmällä koulua varten natsidokumenttia Tahdon riemuvoitto (1935), ja nämä kaksi huomioni kohdetta alkoivat tuntua pelottavasti samanlaisilta.

Keskustelun aloitti Ei nimimerkkiä (4.2.2012 klo 16:08): "Yhtään Haavistoa tukeneiden levyä en osta, enkä katso kotimaisia elokuvia, joissa he esiintyvät. En myöskään käy teatterissa, jossa he ovat edes jossain roolissa. Jotain rotia." Niin. Jotain rotia. Kyllähän on kaikin puolin parempi, ettei kotimaista kulttuuria vahingossakaan tueta ainakaan niiden osalta, jotka ovat eri mieltä kirjoittajan kanssa. Kyllähän vain tietynlaiset ihmiset saavat tehdä taidetta. Ennen olin ihan CMX-fani, mutta nyt pitää äkkiä polttaa kaikki todisteet siitä, koska A.W. Yrjänä kannatti Haavistoa. Hui kamala.

Ei nimimerkkiä (4.2.2012 klo 16:33): "Paras konsti laittaa nämä taiteilijat kuriin on lopettaa valtion avustukset näille hörhöille.

Valtaosa heistä elää veronmaksajien rahoilla ja kitisee mediassa, miten heillä on taloudellisesti vaikeaa.
Eläköön tästä lähtien itse hankkimillaan rahoilla. Siten he myös ansaitsevat oikeuden kitistä."

[Tauko, jonka aikana voit laskea pääsi käsiin ja hengittää pari kertaa syvään.]

Ensinnäkin tässä kommentissahan on selkeä paradoksi. Kyllä veronmaksajien rahoilla eläminen noin taiteilijapiirissä tarkoittaa nimen omaan sitä, että ei ole rahaa. Jokainen joskus pääasiassa valtion tukemana opiskellut tai joskus työttömänä ollut osaa varmaan sanoa, että ei sitä rahaa suolleta loputtomasti valtion kassasta. Samoin on taiteilijoilla. Suomi on yksinkertaisesti niin pieni maa, että kulttuurilla ja taiteella on vaikea tienata kunnon elanto, jonka takia valtio avustaa. Minusta (nykyisenä opiskelijana ja tulevana taiteilijana) on hienoa, että meillä kuitenkin kannustetaan itsensä toteuttamiseen edes jonkin verran. Ja sitä paitsi miten kirjoittaja voi odottaa taitelijoiden pystyvän helposti tienaamaan elantonsa jos itse suhtautuu tällä tavoin "näihin hörhöihin"?

Vastarannan kiiskenä nimimerkki Antivasuri kommentoi (4.2.2012 klo 17:06) näin eräälle boikotoijalle: "Mielestäni voisit olla periaatteen henkilö ja laajentaa boikottisi koskemaan kaikkia ihmisiä (muitakin kuin kulttuurialan yrittäjiä), jotka ovat olleet tekemisissä Haaviston kanssa. Mielenkiinnolla lukisin raportin mitä kaikkea (lista on varmasti mittava) tulee välttää ja miten mielekästä boikotoiminen pitkällä aikavälillä on."

Viimeisenä nostan vielä tämän kommentin: "En minä ole kysynyt näiden artistien mielipidettä... vittuako ne sitä tyrkyttävät... yrittävätkö vaikuttaa ihmisiin. 

Sinänsä säälittävää koska muusikot on yleensä aika idiootteja. Ja voin kertoa että tunnen heitä niin paljon että voin tämän johtopäätöksen vetää." Kirjoittajalla ei nimimerkkiä, kommentti lähetetty 4.2.2012 klo 21:44. Onneksi ei nimimerkkiä, sillä muutenhan muusikkoystävät voisivat alkaa boikotoimaan kirjoittaja-parkaa.

Julkisuuden henkilöillä on loistava mahdollisuus tehdä kampanjatyötä. Heillä todella on jonkin verran vaikutusvaltaa ja pelkkä jonkun ihmisen tai jonkin asian kannattaminen tuo näkyvyyttä asialle. Se ei välttämättä tarkoita, että ihmiset, jotka pitävät Samuli Edelmannista menevät äänestämään Haavistoa, vaan ennemminkin sitä, että Edelmannin fanit miettivät vaaleja enemmän.

Sama pätee vaikkapa uskontoon: en usko kristilliseen maailmankuvaan, mutta kuuntelen silti musiikkia, jossa on kristillisiä lyriikoita. Selkeätkään Raamattu-viitteet eivät tee esimerkiksi tästä kappaleesta yhtään vähemmän hienoa taideteosta. Samoin se, että bändin keulahahmo ja lyriikoiden kirjoittaja on mormoni ei vaikuta mielipiteeseeni hänestä - sen sijaan se saa minut lukemaan vähän mormoniudesta ja laajentamaan näköpiiriäni kuitenkaan kääntämättä minua mormoniksi. Se luo suvaitsevuutta.

Arvioisin, että Suomessa ylipäätään on melko häviävä osa ihmisiä, jotka ottavat mielipidevaikutteita viihdealan julkkiksilta ja väittäisin edelleen, että kuvailemani julkkisten vaikutusvalta pätee enemmän esimerkiksi USA:ssa, jossa vaalien alla monet näyttelijät ja muusikot osallistuvat kampanjoitiin videoilla, tweettaamalla, miten vain. On naurettavaa, että tällainen mielipiteiden ilmaisu on joidenkin mielestä rangaistavaa. Tämä ajatusmalli ei ole lainkaan kaukana Adolfin ajatuksista. Sana "vaino" oli esillä Iltalehden foorumillakin.

"Haluamme, että kansamme on tottelevainen, ja teidän on harjoiteltava tottelevaisuutta", sanoi Adolf Hitler Saksan nuorisolle suunnatussa puheessaan. No, mehän tiedämme, mihin tämä sitten johti, joten eiköhän jätetä se manipuloiva diktatuuri ja hakaristit menneisyyteen. Suomi on, ja pitäisi jatkossakin olla, moderni demokratia, jossa on sanan-, mielipiteen- ja uskonnonvapaus. Tietenkään ihmisiä ei voi pakottaa pitämään muiden mielipiteistä, mutta se ei tarkoita, ettemmekö voisi kaikki käyttäytyä sivistyneesti.

Mutta mitä sitä nyt voi odottaa Iltalehden foorumilta.

(Ja jos nyt joku ihan oikeasti aikoo skipata Mission Impossiblen vain siksi, että joku sen näyttelijöistä äänesti väärää presidenttiehdokasta, ei kannata mieluisaa uskontoa tai on ruotsalainen, niin jäätte paitsi mielettömän upeasta toimintaelokuvakokemuksesta.)

(Hiustenhalkojille pieni post script: suvaitsevaisuus ei tarkoita suvaitsemattomuuden suvaitsemista.)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Käyttäjän Jouni kuva

sorry, kiinnostaa tuo: "stressaamassa yliopistoelämästä Lontoossa."
Mitä se tarkoittaa?

Bussimatkan maksaminen oli hieno teko, tuollaisia lisää.
Varmaan joku Lontoolainen hieno juttu tuollainen oyster-kortti?

Käyttäjän pauliinatulenheimo kuva

Hmm, pähkinänkuoressa se tarkoittaa, että opiskeluni Lontoossa on pelottavaa ja stressaavaa... Ja vaikeampaa kuin kuvittelin. Mutta kyllä tämä tästä! :) Ja juu, Oyster on täällä julkisen liikenteen matkakortti busseihin, metroon yms. - kätevä, mutta kuulemma yksi syy matkustamisen hintojen kallistumiseen.

Käyttäjän timohartiiii12 kuva

Jokaisella on oikeus boikotoida ketä lystää ja polttaa levynsä jos siltä tuntuu, näilläkin ihmisillä on mielipiteen ja sananvapaus. Mitään vaikutusta mielestäni ei näillä tukijoilla ollut näihin vaaleihin. Vaikutus oli luultavasti päinvastainen mitä toivottiin, voi olla että veivät Haavistolta enemmän ääniä kuin toivat.

Käyttäjän kveikko kuva

“miten kirjoittaja voi odottaa taitelijoiden pystyvän helposti tienaamaan elantonsa”

Helppo elämä ei välttämättä tuota hyvää taidetta.

Poliittisesti väärää taidetta, jota kansalaiset omilla varoillaan pitävät yllä (joutuvat pitämään?), on populaarimusiikki. Poliittisesti oikeaa taidetta on kuvataide, koska se tuottaa maalauksia ja patsaita hallitsijoista.

Tuollaiset boikotit kertovat hälyttävän vaaralliselle tasolle edenneestä katkeruudesta, kateudesta ja demokratian halveksunnasta. Huvittavinta on tietysti se, että nämä samat mukaisänmaalliset syyttävät jotain olematonta "suvaitsevaistoa" jostain "noitavainosta" ja vastaavasta, mutta sitten itse julkaisevat tällaisia listoja ihmisistä, jotka "julkesivat" tukea poliittista vastustajaa. Varmaa on myös, että ne tukirahat, joita nuo linkissä mainitut taiteilijat saavat, kelpaisivat myös noiden tukirahojen kritisoijillekin. Selkeästi kateudesta on osittain siis kyse mutta ennen kaikkea melkoisesta kaksinaismoralismista.

Eräs helmi tuosta kirjoituksessa mainitusta linkistä:
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=697344&page=3

"Mutta niin se vain on, ettei kannattaisi loukata maksavan yleisönsä tunteita eikä purra ruokkivaa kättä. Siksi minä kannatan ehdotonta pidättätymistä poliittisista kannanotoista, jos on leipä kansan syvien rivien taskussa."

Ei voi enää vastenmielisempää ja naurettavampaa ajattelutapaa olla! Kaytännössä siis tuon jutun sanoneen tyypin mukaan taitelijoiden pitää tehdä taiteensa helposti loukkaantuvien ruikuttajien ehdoilla ja ehdottomasti varoa ärsyttämästä tai loukkaamasta ketään. Ei kuulosta kovinkaan demokraattiselta ajattelutavalta.

"Jokaiselle jää silti äänioikeutensa ja keinonsa vaikuttaa. Nyt tuntuu vastenmieliseltä ajatuskin siitä, että elättäisi jotain nk artistia, jolla on sellaiset poliittiset mielipiteet, joita ei vain voi sietää."

Aika vaikeaa ja surullista tulee tällaisilla tyypeillä elämä olemaan, kun joutuu jatkuvasti boikotoimaan kaikkea sellaista, missä on jollain tavalla osallisena jokin "vastenmielisellä" mielipiteellä varustettu henkilö.

moi.

Olen boikotin vetäjä.
Kyseisellä boikotilla ei haluta tukea Haaviston ajamia arvoja ja ihmiset jotka ovat näkyvästi näitä arvoja lähteneet tukemaan pääsivät boikottilistalle koska emme halua ostaa heidän tuotoksiaan koska saattaa olla että ne eurot kilahtaa Haavistolle.
Tämän listan ovat julkaisseet Haaviston kampanjaryhmä me vain aloimme sitä boikotoimaan.
Iltiksen foorumille ensimmäisenä listan julkaisina toimi joku Haaviston tukija, eli siitäkään et voi syyttää boikotoijia.
Siinä on boikotin punainen lanka.
Kaikki varmaan ymmärtää että ihan meillä jokaisella on oikeus boikotoida mitä haluamme... paha se on ketään pakottaa ostamaan jotakin.
Nämä haaviston kannattajat ovat kyseisellä foorumulli käyttäneet minusta nimityksiä, natsi, mielisairas, homo, kakara, keski-ikäinen kaljamaha jne. lista on aika pitkä.
Mikähän siinä on kun googlailee sanalla boikotti niin se on hyvin yleinen tapa osoittaa mieltään ja tehdä kannanotto asioista joita ei itse arvosta. Etenkin vihreillä tuntuu olevan todella paljon boikotteja ties mistäkin syystä (polittiisia kylläkin).

voisitteko nyt selventää että miksi me emme saa boikotoida Haavistoa tukevia julkimoita?

Kivasti meistä boikotin vetäjistä maalaillaan vaikka mitä valheita ja syyllistetään vaikka mistä.
Tuolla iltiksellä on varmaan satoja kertoja selittänyt boikotin syyt, joten turha vääntää mitään sanoja suuhuni. Jos joku muu sanoo ketjussa vaikka sanan homo niin se ei liity boikottiin mitenkään.

Hauskaa boikotointia mitä sitten kukakin boikotoi.

Käyttäjän hemohessu kuva

Koska Hitler. Etkö muka ymmärrä että olisi useilla daidealoilla ammatillinen ja sosiaalinen itsari kertoa julkisesti vaikkapa Emma-gaalassa äänestävänsä ekalla Soinia ja toisella Niinistöä.

Käyttäjän moro kuva

En tiedä minkäväristen lasien kautta minä vaaleja seurasin, mutta Iltalehti oli selkeästi Sauli Niinistön puolella.

Journalismi on taiteen laji. Kannatettua ehdokasta voidaan korrektisti huomioida paremmilla kuvilla,- ja vaikkapa ottamalla puolisoteeman näkyvästi esiin.

Tuollaiset listat sopivat mainiosti oikeistomediaa edustavan Iltalehden sivuille. Siellä moderaattorit eivät pidä siitä, että tuollaisia listoja joku kehtaa vastustaa.

Entäa miten noi änkyrät suhtautuvat Niinistöä kannattaneisiin titelijoihin? Eikös siellä ollut joku laulajatar Sipekin ja jopa monia muita, joista en tiedä edes nimeä!

Käyttäjän moro kuva

Miksi et julkaise kommentteja+

Käyttäjän pauliinatulenheimo kuva

Oikein hyvä kysymys. Taisi vahingossa mennä päälle tuo ominaisuus, mutta nyt pitäisi kommentoinnin toimia normaalisti.

Käyttäjän suburbian kuva

Kansa tuki Haavistoa. Ei ne sille tule koskaan mitään voimaan.
Voi olla hyvä jos käydään jonkinlainen taistelu kulttuurin puolella. Voi sanoa että Niinistöläiset varmistivat symbolivallan kuudeksi vuodeksi nojautumalla vanhentuneisiin kliseisiin. Ne kalisevat onttoina. Kulttuuri ja valta ovat erillään. Valta ilman kulttuuria on naurettavat näköistä, hännystelijöiden kumarrukset ilman hienostusta ja varauksia näyttäytyvät kansalle koomisina eleinä.
Taidanpa tehdä tästä oman kolumnin. Tämä aihe jonka nostit esiin on kiinnostava.

aika moni muuten äänesti Haavistoa ainoastaan siksi että vastassa oli Niinistö joka on monille pahin kaikista vaihtoehdoista tästä kertoo myös todella alhainen äänestyprosentti sekä historiallisen suuri murskavoitto Niinistölle.
Haaviston todelliset kannatuslukemat lienevät vähän päälle tuo FB tykkääjien määrä. Onhan siinäkin jo alku.
Itse en äänestänyt ketään.

Voitte lukea boikotoijan vastauksen ketjun alusta se ehkä valaisee lamppujanne?
Tiedoksenne että poliisi ei tule rajoittamaan oikeuttamme boikotoida eikä aio pakottaa meitä ostamaan kyseisen listan henkilöiden taidepläjäyksiä.
Poliisille on tehty kuulemma useita kymmeniä ilmiantoja.
Aika erikoinen käsitys joillakin demokratiasta ja sananvapaudesta.

Käyttäjän pauliinatulenheimo kuva

Oma kantani on, että ensinnäkin toki saa boikotoida, mutta syy vain ei käy järkeen tarkemmin ajateltuna. Ja toiseksi, lista on niin pitkä, että tuolla menolla ei oikeastaan voi katsoa/kuunnella/kokea enää mitään suomalaista taidetta.

Ja lisäksi vielä tuohon ylimpään kommenttiisi, en usko että kovin monelta artistilta jää hirveästi ylimääräistä rahaa poliitikkojen tukemiseen. Luulen, että moni julkisuuden henkilö tuki pitkälti nimellään - vaikka tämä suomalainen julkisuuskulttuuri ei taida vielä sillä tasolla olla.

Kiva että hyväksyt boikotoinnin, koska se on täysin laillinen oikeutemme.
Meille ei tuota mitään ongelmaa vaikka lista olisikin pitkähkö. Nehän on kivasti aakkosjärjestyksestä ja helppo löytää ketä boikotoidaan.
kotimaista taidetta on vaikka kuinka paljon listan ulkopuolellakin, joten älä ole huolissasi kulttuurin saannistamme.
Olen katsonut parhaaksi olla ottamatta riskiä etteivät euroni mene Haavistolle, joten siksi boikotoidaan niitä jotka ovat tuohon tukemiseen halunneet julkisesti lähteä.
Boikottiin on lähtenyt mukaan jo satoja ihmisiä. Sehän näissä boiketeissa on niin kiva kun näillä voidaan jopa ihan oikeasti vaikuttaa.
Hauskoja boikotointeja kaikille... mitä ikinä boikotoittekin.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja